Oli jälleen aika hyökätä. Tämä päivä. Ei, tämä kuukausi. Pelkkää henkensä puolesta pelkäämistä.
Emme olleet enää sodassa enkeleitä vastaan. Päin vastoin. Vedimme yhtä köyttä, voittaaksemme yhteisen vihollisemme. Yhteisen vihollisen, jolla ei ollut yhtäkään heikkoutta. Lohikäärme. Ei. Montasataa metriä pitkä suomuinen hirviö.
Kukaan ei tiennyt mistä se oli tullut, tai miksi se tuhosi metsiämme ja tappoi ystäviämme. Meitä oli jäljellä enää muutama kymmen. Toiset olivat paenneet perheineen muualle, emmekä tienneet olivatko he edes onnistuneet. Toiset, osa meistä vahvimmista oli menettänyt henkensä.
Katsahdin vasemmalle. Verta, ruumiita ja as